perjantai 22. huhtikuuta 2016

Vapaaehtoistoimintaa järjestökentällä


Opiskelen parhaillaan sosiologian maisteriksi Lapin yliopistossa ja päädyin aika sattumalta harjoittelijaksi Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistykseen. Syksyllä 2015 oli kova tarve löytää harjoittelupaikka ennen opintojen päättymistä. Sain tiedon yliopistolla järjestettävistä rekrymessuista ja päätin viime tinkaan lähteä pyörähtämään paikan päällä. Pyörähtäminen kannatti, sillä siellä tapasin Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistyksen pöydän äärestä työntekijän Jonna-Tuulian, jonka kanssa vaihdoimme ajatuksia ja yhteinen sävel tuntui löytyvän. Vapaaehtoistoiminta oli aihe, josta kehkeytyi tutkimuskohde harjoittelulle ja kolmen kuukauden harjoittelu päätettiin aloittaa tammikuun aikana.

Vapaaehtoistoiminta oli aiheena läheinen, sillä olen itse toiminut esimerkiksi Neuvokkaassa ylijäämäruuan jakelussa ja viime syksynä kouluttauduin mielenterveysseuran kriisipuhelinpäivystäjäksi. Olin huomannut, että vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksista on vaikea löytää kootusti tietoa ja sama ongelma tiedostettiin myös Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistyksessä. Yhdistyksen ylläpitämällä lappilaiset.fi-sivustolla olikin oma osio lappilaiselle vapaaehtoistoiminnalle, mutta tiedon määrä siellä oli vielä melko olematon. Tehtäväkseni muotoutui selvittää, minkälaisia viestinnän, tiedottamisen ym. tuentarpeita Lapin alueen järjestöillä on vapaaehtoistoimintaan liittyen.

Selvitystyössäni tein vapaaehtoistoimintaan liittyvän kyselyn lappilaiselle sosiaali- ja terveysjärjestöille sekä muille kansalaisten hyvinvointia edustaville toimijoille. Kyselystä kävi ilmi muun muassa, että suurimmat tuentarpeet liittyivät uusien innokkaiden ja sitoutuvien vapaaehtoisten mukaan saamiseen sekä vapaaehtoistoiminnasta tiedottamiseen. Kootulle tiedolle oli siis tarvetta ja tässä asiassa lappilaiset.fi on suuressa roolissa. Kunhan saadaan vapaaehtoistoiminnan osioon perustietoja, kuten esittelyjä järjestöistä ja heidän järjestämistään vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksista sekä yhteystiedot, voidaan sitä alkaa markkinoida lisää myös vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneille kansalaisille.

Järjestökyselyn lisäksi halusin tuoda myös kansalaisten äänen kuuluviin, joten haastattelin muutamiin vapaaehtoiskoulutuksiin osallistuvia henkilöitä ja teetin pienimuotoisen kyselyn opiskelijoille Lapin AMK:ssa pidetyn järjestömessun aikana. Erityisesti vapaaehtoiskoulutuksessa olleet pitivät vapaaehtoistoiminnassa tärkeänä hyvin organisoitua, monipuolista ja helposti lähestyttävää toimintaa ja toiminnasta tiedottamisessa olisi hyvä hyödyntää monipuolisesti eri väyliä, jotta tavoitettaisiin esimerkiksi eri-ikäisiä ihmisiä. Innostunut ja sitoutunut vapaaehtoistoiminta, jota järjestöissäkin kaivattiin, vaatii tekijältään sisäistä motivaatiota, jota tekemäni kyselyn mukaan edustivat muun muassa oma kiinnostus aiheeseen, halu auttaa ja olla hyödyksi, aiheen tärkeys ja ajankohtaisuus sekä mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin.

Oli mielenkiintoista tutustua järjestöjen vapaaehtoistoimintaan, sillä aloittaessani harjoittelun en todellakaan ollut tietoinen siitä, kuinka monimuotoista ja kirjavaa toiminta on. Kentän moninaisuus ja tietynlainen hajanaisuuskin toivat haasteita selvitystyön toteuttamiseen, sillä itse olin ajatellut aihetta ennemminkin kansalaisen näkökulmasta ja mieltänyt vapaaehtoistoiminnan lähinnä pelkäksi auttamistoiminnaksi. Kuinka väärässä olinkaan. Uskon kuitenkin onnistuneeni tuomaan selvityksessäni esiin niitä yhtenäisiä vapaaehtositoimintaan liittyviä haasteita ja tuentarpeita, joita lappilaisilla järjestöillä on. Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistys voi tulevaisuudessa hyödyntää vapaaehtoistoimintaa koskevaa tutkimustietoa jatkaessaan lappilaisen järjestötiedon yhteen kokoamista.

Oikein aurinkoista kevään jatkoa kaikille!

Tiia Särkelä