Järjestöjen ja yhdistysten vapaaehtoistyön hiipumisesta on oltu Suomessa huolissaan jo vuosituhannen vaihteesta asti (Juote 2007, 51; Kuvaja 2007, 121). Lapin liiton järjestöstrategiatyötä varten kerätyn aineiston perusteella osa lappilaisista järjestöistä on huolissaan vapaaehtoistyön tilanteesta, vaikka järjestö- ja vapaaehtoistoiminnan on todettu Suomessa edelleen olevan voimissaan (Järjestöbarometri 2014). Sama huoli hiipumisesta on tunnistettu myös kansainvälisesti (Aydinli ym. 2016, 376). Järjestöjen toiminta ja toiminnalle asetetut tavoitteet ovat monimuotoisia samoin kuin vapaaehtoisetkin. Yksilöllisten motiivien ohella vapaaehtoistyön vetovoimaisuuteen vaikuttavat esimerkiksi järjestöjen toiminnalle antamat puitteet, järjestöjen toimintakäytännöt ja toimintaympäristö (Penner 2002, 461).
Tutkin järjestöllisen vapaaehtoistoiminnan vetovoimaisuuden muodostumista pro gradu -tutkielmassani. Asiaa tarkastelin Lapin liiton toteuttaman strategiakyselyn tuottaman aineiston pohjalta. Kyselyyn vastasivat lappilaiset järjestöt. Suuri osa järjestöistä koki tulevaisuuden ja toiminnan jatkuvuuden epävarmaksi. Uusien aktiivisten vapaaehtoisten löytäminen mukaan järjestön toimintaan oli ajankohtainen huolenaihe. Järjestöstrategian kirjoittamista varten kerätyssä aineistossa pohdittiin myös jo toiminnassa mukana olevien jaksamista työkuorman kasvaessa vapaaehtoisten ikääntyessä. Kansainvälisten tutkimustulosten mukaan vapaaehtoiseksi ryhtymisen jälkeen motivaatio olla mukana toiminnassa laskee ja kynnys jäädä toiminnasta pois madaltuu (van Schie ym. 2015, 1572).
Lisäaineistona tutkielmassani oli Noste, sosiaali- ja terveysalan julkaisu. Tarkastelin myös, missä yhteydessä Nosteessa vapaaehtoistoiminnasta puhutaan ja miten toiminnalla pyritään muokkaamaan yhteiskuntaa ja ympäristöä. Järjestöjen äänen esille tuojana Noste vaikuttaa vetovoimaisuuteen tuottamalla helposti ymmärrettäviä artikkeleita marginaalissa elävien ihmisten näkökulmasta vahvistaen samalla mielikuvaa järjestöjen tekemän työn tarpeellisuudesta. Ympäristön ja eri toimijoiden vuorovaikutuksessa ja viestinnässä rakentuu myös vapaaehtoistoiminnan vetovoimaisuus sekä ihmisten käsitys vapaaehtoistoiminnasta. Tästä asetelmasta lähdin käymään aineistoa läpi ja analysoimaan vastauksia tarkemmin. Tutkimuskysymykseksi hahmottui: Miten järjestöllisen vapaaehtoistoiminnan vetovoimaisuus rakentuu?
Nosteessa keskitytään suuriin kaupunkeihin. Niissä asuu suurin osa suomalaisista ja lehden kohderyhmistä. Kyselyaineiston vastaukset ovat puolestaan Lapista ja osittain kaupungeista, mutta myös kaupunkien ulkopuolelta. Järjestötoimintaa on enemmän väestökeskittymissä ja kaupungeissa (Aydinli ym. 2002, 377). Kyselyaineiston perusteella järjestöissä ollaan huolissaan toiminnan jatkumisesta ja aktiivisten vapaaehtoisten määrän vähentymisestä. Maaseudulla järjestöjen organisoima vapaaehtoistoiminta ei ole ainoa vapaaehtoistoiminnan muoto. Epämuodollinen naapuriapu ja talkootoiminta ovat helpommin toteutettavaa vapaaehtoistoimintaa, jolle maaseudulla löytyy myös perinteitä. Vapaaehtoistoiminta rajataan usein järjestöjen koordinoimaksi toiminnaksi, jolloin talkootoiminta ja naapuriapu jäävät määritelmän ulkopuolelle. Koska on todettu, että järjestötoiminta on voimissaan ja vapaaehtoisiakin riittää, olen tulkinnut muodollisen järjestötoiminnan vähenevän kaupunkien ulkopuolella niillä alueilla, missä väestö vähenee muuttotappion ja ikääntymisen myötä.
Vapaaehtoistoiminnan vetovoimaisuuteen vaikuttaa vapaaehtoistoiminnan julkinen kuva, miten toiminnasta tiedotetaan ja millainen kuva siitä ihmisille muodostuu. Käsityksen muodostumiseen vaikuttavat järjestöissä ja yhteiskunnassa tuotettu puhe järjestöjen toiminnasta ja hyödyllisyydestä. Vetovoimaisuuteen vaikuttavia muuttujia ovat ihmisten henkilökohtaisten asioiden lisäksi ennakoimattomat suuret muutokset tai tapahtumat, sosiaalinen paine sekä järjestökohtaiset käytännöt ja vuorovaikutussuhteet, joiden seurauksena järjestöllisen vapaaehtoistoiminnan vetovoimaisuus muotoutuu koko ajan uudelleen (Penner 2002, 461).
Vetovoimaisuus muodostuu hiljalleen rakentuvan rooli-identiteetin myötä, kun tehdään itselle merkityksellisiä tehtäviä. Järjestöissä vapaaehtoiset pyrkivät vaikuttamaan järjestölle ja itselle tärkeisiin aiheisiin sekä valvomaan jäsenten etua. Viestinnällä tehdään järjestöjen toimintaa tutuksi, jotta vapaaehtoisia saadaan mukaan toimintaan. Viestintä nähdään tärkeäksi myös positiivisen mielikuvan rakentumisessa, joka vetoaa uusiin vapaaehtoisiin ja sitouttaa vanhoja. Järjestöjen tärkeää toimintaa tuo esille Nosteen esittelemät epäkohdat erilaisten ihmisten ja marginaalin elämässä, johon järjestötyö vastaa. Näin rakentuu mielikuva tärkeää työtä tekevistä järjestöistä, johon järjestöt pyrkivät omalla puheellaan ja toiminnallaan vastaamaan.
Järjestöt näkevät viestinnän tärkeänä keinona saavuttaa potentiaaliset vapaaehtoiset. Viestintä on järjestöille myös tärkeä vaikuttamiskanava, joka puolestaan on vapaaehtoistoimintaa tukeva asia. Järjestöjen toiminta-ajatuksesta riippuen tavoitteena on yleensä vaikuttaa esimerkiksi yleiseen mielipiteeseen tai päätöksentekijöihin. Tietoisuuden levittäminen johonkin asiaan liittyen on myös vaikuttamista. Mitä taitavammin järjestö tai sen edustajat käyttävät kieltä viestinnässä, sen paremmat vaikutusmahdollisuudet heillä on. Meihin kaikkiin vaikutetaan puheen ja viestinnän keinoin joka päivä.
Kirjoitus on Lapin yliopiston sosiaalityön pro gradu -työn kypsyysnäyte.
Pro gradu: Järjestöllisen vapaaehtoistyön vetovoimaisuus.
Kirjoittaja: Päivi Kähkönen.
Aydinli, Arzu & Bender, Michael & Chasiotis, Fons & Athanasios & van de Vijver, J. R. & Cemalcilar, Zeynep & Chong, Alice & Yue, Xiaodong 2016: A Cross-Cultural Study of Explicit and Implicit Motivation for Long-Term Volunteering. Nonprofit and Voluntary Sector Quarterly 2016, Volume 45(2), 375-396.
Juote 2007: Järkiperäisestä hulluudesta moniäänisyyteen. Teoksessa Harju, Aaro (toim.): Kansalaistoimintaan kätketty aarre. Sivistysliitto. Kansalaisfoorumi. Espoo, 44-63.
Järjestöbarometri 2014: Sosiaali- ja terveysyhdistysten vuosikymmen. Järjestöbarometrin erillistarkastelu vuosina 2005-2014 rekisteröidyistä ja purkautuneista sosiaali- ja terveysalan yhdistyksistä. <http://www.soste.fi/media/pdf/julkaisut/jb_2015_erillistark_sotuyhdisysten_vuosikymmen.pdf> Luettu 27.11.2015.
Kuvaja, Sari 2007: Jyrääkö aktivismi perinteisin yhdistystoiminnan? Teoksessa Harju, Aaro (toim.): Kansalaistoimintaan kätketty aarre. Sivistysliitto. Kansalaisfoorumi. Espoo, 118-127.
Penner, Louis A. 2002: Dispositional and Organizational Influences on Sustained Volunteerism: An Interactionist Perspective. Journal of Social Issues. Volume 58(3), 447-467.
Van Schie, Susan & Güntert, Stefan T. & Oostlander, Jeannette & Wehner, Theo 2015: How the Organizational Context Impacts Volunteers: A Differentiated Perspective on Self-determined Motivation. Voluntas (2015) 26, 1570–1590.
Koko Lapin yhteinen järjestöblogi. Juttua järjestötyön voimasta ja hengestä järjestöihmisten kertomana. Onko sinulla terveisiä omasta järjestöstäsi? Lähetä tekstisi/kuvasi osoitteeseen info@lappilaiset.fi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lappi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lappi. Näytä kaikki tekstit
maanantai 16. tammikuuta 2017
torstai 31. maaliskuuta 2016
Järjestösosiaalityötä oppimassa
Olen
suorittamassa sosiaalityön opintoihin kuuluvaa käytännönopetusjaksoa puoliksi
Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistyksessä ja puoliksi Järjestöpiste
Joikussa. Kymmenen viikon käytännönopetusjaksostani on nyt takana yhdeksän
viikkoa, eli aikani täällä alkaa olla lopuillaan. Olen tässä ajassa ehtinyt
oppia valtavan paljon uusia ja tärkeitä asioita, enkä voisi kuvitella parempaa
käytännönopetusjaksoa.
Päädyin
käytännönopetusjaksolleni järjestökentälle sattumalta, enkä tiennyt yhtään,
mitä odottaa. Tietämättömyyttäni yhdistin sosiaalityön lähinnä julkisella
sektorilla tehtäväksi virkamiesmäiseksi työksi, joten ajatus sosiaalityön
käytännön oppimisesta järjestökentällä tuntui hämmentävältä. Aloitinkin
käytännönopetusjaksoni pää täynnä kysymyksiä, joista suurimpana: ”mitä on
sosiaalityö järjestökentällä?”.
Loistava
käytännönohjaajani Marika Ahola Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistyksestä
osasi onneksi vastata kaikkiin ihmetteleviin kysymyksiini, ja sai minut
ymmärtämään mitä sosiaalityö todella on. Tässä vaiheessa jo nolottaa oma
ymmärtämättömyys, mutta parempi oppia myöhään kuin ei milloinkaan. Tietenkään
sosiaalityön ydin ei ole päätöksentekoa siitä, saavatko asiakkaat palveluja vai
eivät. Sosiaalityö on työtä ihmisten hyvinvoinnin eteen ja sen lähtökohtana on
ihminen itse kokemuksineen.
Olen
käytännönopetusjaksoni aikana oppinut, millaisilla keinoilla ihmisten
hyvinvointia voi ajaa. Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistyksessä tehdään
erittäin hienoa rakenteellista sosiaalityötä vaikuttamistyön kautta. Olen ollut
erityisen ihastunut juuri rakenteelliseen sosiaalityöhön, sillä vaikuttamalla
suurempiin linjoihin ja rakenteisiin voidaan parhaiten edistää hyvinvointia
suuremmassa mittakaavassa. Yhdistyksessä ei kuitenkaan unohduta
rakenteelliselle tasolla, vaan kaiken työn pohjana ovat ihmiset kokemuksineen.
Jos olisin viettänyt koko käytännönopetusjaksoni Lapin sosiaali- ja
terveysturvayhdistyksessä, olisin saanut syvällisesti oppia vaikuttamistyötä,
mutta työn lähtökohta eli ihmiset olisivat jääneet kaukaisemmaksi asiaksi.
Onnekseni
olen kuitenkin saanut juosta Järjestötalossa kahden kerroksen välillä, ja
yläkerrassa Järjestöpiste Joikussa toinen ohjaajani Riikka Wikström on
opettanut minulle paljon ihmisten kohtaamisesta. On ollut hienoa päästä mukaan
erilaisiin kohtaamisiin, joissa on voinut kohdata ihmisiä tasavertaisena ja
kiireettömästi. Olen oppinut kuuntelemaan ja antamaan arvon ihmisen omille
kokemuksille. Olen myös oppinut paljon kuuntelemalla ihmisten kokemuksia.
Kaikissa sosiaalityön kohtaamisissa pitäisi olla paikalla kaksi asiantuntijaa:
ihminen oman elämänsä asiantuntijana ja työntekijä oman alansa asiantuntijana.
Vain yhdistämällä kummankin tiedot ja taidot voidaan päästä hyvään
lopputulokseen.
Sekä
Järjestötalon monet toimijat että monissa verkostoissa toimivat ohjaajani ovat
mahdollistaneet tutustumisen laajasti Rovaniemen sosiaali- ja
terveysjärjestöjen kenttään. Olen kiitollinen kaikille, jotka ovat antaneet
minulle aikaansa kertoakseen omasta toiminnastaan. Kaikki mitä olen nähnyt, kokenut
ja oppinut on sytyttänyt minuun palavan halun päästä töihin järjestökentälle.
Jos kuitenkin tulevaisuudessa päädyn työskentelemään julkiselle sektorille,
uskon tulevani hyväksi sosiaalityöntekijäksi, joka kohtaa asiakkaat
arvostavasti ja kuunnellen ja muistaen järjestökentän monet mahdollisuudet
ihmisten hyvinvoinnille.
Kaikesta
kiittäen
Pilvi
Vihanta
Sosiaalityön
opiskelija
maanantai 5. lokakuuta 2015
Lappilaiset järjestöt mukaan kuntien hyvinvointikertomustyöhön
Kirjoittajana Brita Karjalainen, Lapin sosiaali- ja
terveysturvayhdistys ry:n harjoittelija
Hyvinvointikertomus on sähköinen väline, jonka avulla
suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan kunnan toimintaa. Valtuustokausittain
tehtävä hyvinvointikertomus antaa oikein tehtynä hyvinkin käytännönläheistä ja
havainnollistavaa tietoa hyvinvointijohtamisen tueksi. Sähköinen
hyvinvointikertomus on hyödyllinen, mutta ei haasteeton työväline kunnille.
Järjestöille se tarjoaa väyliä vaikuttaa kunnan päätöksentekoon ja toimia
jäsentensä ja kuntalaisten äänen esiin nostajina.
Lapissa hyvinvointikertomuksen tekemistä on viety eteenpäin
kunnissa itsenäisesti mutta myös PaKaste-hankkeessa koulutuksilla, vertaispalavereilla,
työskentelyjaksoilla ja kuntakäynnein. Lapin kunnista lähes kaikilla onkin jo
sähköinen hyvinvointikertomus, tosin niiden laajuus vaihtelee.
Hyvinvointikertomusten haasteena onkin lakisääteisyydestä huolimatta niiden
toteutuminen ja erityisesti monialaisen toteuttamisen onnistuminen. Hyvinvointikertomuksissa avataan kuntien
tilannetta erilaisten indikaattoreiden valossa, mutta tilastotietoa
selventämään on mahdollista käyttää järjestöjen tuottamaa kokemustietoa
kuntalaisten arjesta ja tarpeista. Kokemustiedon etuna on muutoksien
havaitseminen jo ennen kuin ne näkyvät tilastotiedossa. Järjestöt voivat olla
mukana hyvinvointikertomustyössä myös
työryhmissä analysoimassa indikaattoritietoa tai määrittelemässä tulevaisuuden
painopisteitä.
Tällä hetkellä kunnille tyypillisin tapa ottaa järjestöt
mukaan hyvinvointikertomustyöhön on huomioida järjestöt yhteistyökumppaneina
tulevaisuuden toimenpiteitä suunnitellessa. Tällöin järjestöt tulevat esiin
esimerkiksi ostopalveluiden tuottajina, harrastusten järjestäjinä, palveluiden
kehittäjinä, yhteisöllisyyden lisääjinä, kylien kehittäjinä,
kulttuuripalveluiden tuottajina, kansanterveydestä huolehtijoina, kumppaneina
päihteiden vastaisessa työssä, nuorten palveluiden tuottajina ja ylipäätään
hyvinvoinnin tekijöinä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)