Partio tänään

“Partio voi tarjota turvallisen, pitkäaikaisen yhteisön, joka kestää läpi elämän. “ (Doris Stockmann, Sjöscoutkåren Vikingaflickorna)

Ryhmässä toimiminen, kasvaminen ja johtaminen värittävät partiolaisen elämää. Sudenpentujen (7 – 9 v.) lauman kaverit laajentavat lapsen ystäväpiiriä koululuokan ulkopuolelle. Samoajaikäisenä (15-17 v.) teini voi halutessaaan alkaa jo ottaa vastuuta oman ryhmän johtamisesta esimerkiksi viikkokokousten vetämisen muodossa. Aikuisuuden kynnyksellä, 18 – 22 vuotiaana vaeltajana, ulkomaan matkaprojektit haastavat ryhmät toimimaan aktiivisesti yhteisen päämäärän eteen. Ryhmässä toimiminen ja nousujohteisuus ovat otteita partiomenetelmästä, joka vie kohti partion päämäärää eli elämäntavoiltaan ja persoonallisuudeltaan tasapainoisten, aktiivisten ja itsenäisesti ajattelevien paikallisten, kansallisten ja kansainvälisten yhteisöjen jäsenien kasvattamista. 

 

Kuva: Timo Vehviläinen

“No onkos partio edelleen sitä samaa, mitä perustaja Baden-Powell teki yli sata vuotta sitten?” Ydin eli arvot, ihanteet ja kasvatustavoitteet, ovat kiteisinä hyvin kestäviä, mutta menetelmät ja toimintatavat seuraavat aikaa. Medioiden lukutaidon ja kriittisyyden opettelu on korvannut tarpojien (12-15 v.) ohjelmassa puhelinluettelon käytön harjoittelun. Koko suomalainen partio-ohjelma uusittiin 2010-luvun taitteessa ja satoa korjataan kasvamaan kääntyneenä jäsenmääränä ympäri Suomen.  Seuraavalla kansalliselle suurleirille –Suomen suurimmalle nuorisoelämykselle vuonna 2016– koodaillaan päät'hätää leirisovellusta kännykkään ja kannustetaan jakamaan leirikokemuksia ja -hetkiä facebookissa, twitterissä ja instagramissa.  Partio todellakin haluaa näyttää, millaisia huikeita nuoria ja lapsia kasvattavia kokemuksia voi saada viikon kesäleiriltä ja miten pitkäjänteisellä suunnittelulla ja yhteistyöllä saadan koko leirin kattava pienoisyhteisö (melkein kuin pienoiskaupunki) toimimaan sujuvasti keskisuomalaiseen komeaan kuusikkoon. 

Kuva: Alina Ainola

 Piirijärjestötasolla Lapin Partiolaiset on ollut mukana puhaltamassa hiiliin vireämmän yhdistysten välisen yhteistyön puolesta ajatuksella, että kaipa sitä olisi parempi toimia yhdessä nuorten ja lasten hyväksi kuin kilpailla keskenään heidän ajastaan. Tästä voisi olla apua myös yhdistystoiminnan luonnolliseen aktiivisuuden vaihteluun ja erityisesti Lapissa, jossa partiotoimintakin on enimmäkseen pienehköjen lippukuntien eli paikallisyhdistysten ja niiden kullan arvoisten vapaaehtoistoimijoiden varassa. Lapin alueella partiotoimintaa on aktiivisena parissa kymmenessä lippukunnassa yhteensä noin 1000 jäsenen voimin. Viikko 20.-26.4.2015 on partiolaisten vuosittainen tapahtumaviikko, jolloin partiolaiset näkyvät ja kuuluvat tavallista enemmän, esimerksi siis tämän blogin kautta.  Tervetuloa tutustumaan ja juttelemaan paremminkin partioviikolla ja mulloinkin. Partioviikon tapahtumat Lapissa on koottu yhteistietoineen Lapin Partiolaisten nettisivuille: www.lappi.partio.fi.

Partiomaisin yhteistyöterveisin

Matti Silveri

viestintäryhmän jäsen

Lapin Partiolaiset ry

matti.silveri[ät]pp.inet.fi

Kimurantti kilpirauhanen

Olen Raili Kuusela Lapin Kilpirauhasyhdistyksen puheenjohtaja, Suomen Kilpirauhasliiton hallituksen jäsen, kokemuskouluttaja sekä eläkepäiviä viettävä ex-virkanainen. Olen ollut perustamassa yhdistystä vuonna 2004 ja siitä lähtien puheenjohtajana eli jokapaikanhöylänä. Yhdistyksemme löytää netistä osoitteesta www.lapinkilpi.com . 

Yhdistys järjestää lääkäri- ja muita asiantuntijaluentoja ja toinen tärkeä toimintamuoto on vertaistuki-illat, joita järjestetään Rovaniemellä, Kemissä, Torniossa, Kemijärvellä ja Sallassa. Käymme kunnissa myös esittäytymässä ja jos vapaaehtoisia vertaisiltojen vetäjiä löytyy perustamme ryhmän. Tarkoitus on tukea kilpirauhaspotilaita sairautensa kanssa sekä jakaa tietoutta kilpirauhassairauksista. Ns. ”korkeampana tavoitteena” on tehdä yhteistyötä terveydenhuollon kanssa kilpirauhassairaiden hyväksi.

Sananvapaus on ollut yksi viime päivien puheenaiheista. Mitä voi esittää, ääneen sanoa, kirjoittaa loukkaamatta toista, toisen tunteita, vakaumusta tai vaikkapa uskoa. Voiko niin tehdä huumorin varjolla, pilke silmäkulmassa ja vino hymy huulilla?

Itse jouduin tuon kysymyksen eteen, kun vuonna 2011 Suomen Kilpirauhasliitto ry perusti KILPI
–jäsenlehden.  Olin silloin liiton hallituksessa ja tietysti meidän jokaisen jäsenen kontolle tuli saada täytettä uuteen lehteen. Jostain kumman syystä sen sijaan, että olisin proosalla esimerkiksi kertonut siinä sairaustarinaani kilpirauhasen vajaatoiminnasta tai lappilaisen kilpirauhasyhdistyksen toiminnasta, minulle juttu alkoi muodostua runomitassa, hiukan jopa Kalevalan poljennolla ja ”kemijokisela murthela”. Voiko sairautensa oireista kirjoitella noin, sairaudesta, jota Suomessa sairastaa kohta 300 000 ihmistä? Ihmisten oireista ja kärsimyksistä, joihin he eivät tahdo saada apua? Loukkaanko minä toisia, vaikka itsestänihän minä kerron? Sen saatte itse päättää runosta, jonka aivoni ajattelevi ja suu sanoiksi sylttäs.

VAJJAISEN OIRHEITA                                                                                                                                                                

Mitäs sie akka raiska

kurkkuasi kipuelet,

äänikultaasi rahistelet,

laulujänteitäs raapustelet,

kaulalihojas kasvattelet ja

leuan alustaa levittelet.

Voi sie akka raiska

ko lantheitas leventelet,

kupheitas kuormittelet,

maha eessä tuulta halakoen

perä peittäin pienen kylän.

Minne sie akka raiska

kavotit kutrit kaunhit,

lainehtivat suortuvhaiset,

karvat muutkin sie kavotit,

lintusen lailla sulkas puotit.

Voi sie akka raiska

ko sie piät niin pimmeätä,

mieltä mustaa manan makuista,

palelet horkkatautisena,

ahkuna jäisenä kaliset,

sukat seittemät jalassa,

lammas määkii hartioillas.

Joko sie akka raiska

tiiät konstit tähän tauthin,

aamusuukkosen ensimmäisen,

valakian nappulaisen 

veen kanssa viruttelet

parantamhan pahan tauvin.

Kyllä sie akka raiska tästä tokenet,

kohta hymmyillä raitilla rohkenet,

 eshiin entisen ämmin kaivalet ja

keshään tanssaten kirmailet.

23.2.2011

Aivot sen ajattelevi ja suu

sanoiksi sylttäs

Raili Kuusela

kilpparivajjainen

Elämän tuulissa tukena kriisityöntekijä Hilkka Kallio

Olen Hilkka Kallio ja aloitin vastikään kriisityöntekijän tehtävissä Lapin ensi- ja turvakodin Kriisikeskuksessa.

Talo oli minulle entuudestaan tuttu, sillä olin turvakodissa työharjoittelussa kolme vuotta sitten. Lapin ensi- ja turvakodin tunnelma ja lämminhenkisyys tekivät minuun jo silloin vaikutuksen. Tunsin, että täällä suhtauduttiin hyvin lämpimästi ja inhimillisesti niihin perheisiin ja asiakkaisiin, jotka tulivat ovesta sisään. Sama tunne minulla on nytkin.

Olen koulutukseltani sosionomi ja nuoriso-ohjaaja. Työurani olen tehnyt pääosin nuorten parissa, viimeksi kriisi- ja arviointiyksikkö Komsiossa, josta olen toimivapaalla. Olen työskennellyt myös muun muassa kuraattorin työparina ammattiopistossa, nuorten päihdeosastolla ja erityisnuorten ryhmäkodissa.

Kun nuori sijoitetaan kodin ulkopuolelle, se on aina koko perheen kriisi. Murrosikäisen kohtaaminen vaatii sijaishuollon työntekijöiltä muutoinkin paljon. On kestettävä nuoren ahdistusta ja uskallettava pitää kiinni rajoista, vaikka nuori asettuisi kuinka poikkiteloin. Kriisissä oleva nuori ei edes ota helposti apua vastaan, ja sekin työntekijän on kestettävä.

Työn tulos ei lastensuojelun puolella välttämättä näy kuin vasta vuosien päästä. Mutta joskus voi käydä niin, että monen vuoden jälkeen tulee viesti, jossa lukee hei ja hyvää joulua. Viesti voi olla siltä entiseltä uhmakkaalta nuorelta, joka käski minun aikoinaan painua ties minne.

Kriisityöntekijäksi pääseminen on ollut haaveenani pitkään. Jo nuorisotilalla työskennellessäni näin, kuinka nuoret eivät suinkaan kaivanneet sirkustemppuja vaan aikuista, joka istuisi juttelemaan heidän kanssaan.

Kriisityöntekijän työssä on kysymys paljolti samasta. Ihmiset ovat yhteydessä Kriisikeskukseen, koska tarvitsevat kuuntelijaa oman elämäntilanteensa takia.

Parisuhteen ongelmat, ero, läheisen menehtyminen tai muu elämän kriisi voi saada aikaan tunteen, että nyt en enää pärjää. Kriisikeskus tarjoaa apua juuri siihen tilanteeseen. On hyvä muistaa, että kriisin määrittelee ihminen itse, emme me. Jo yksi tai kaksi keskustelukertaa saattaa riittää siihen, että olo helpottuu ja ratkaisuja alkaa löytyä.

Olen kriisityöntekijänä vasta alkutaipaleella, enkä osaa vielä tarkkaan sanoa, millaisia ominaisuuksia minulta tässä työssä vaaditaan.

Arvelen kuitenkin, että kriisityöntekijänä pärjää, jos on aito ja osaa eläytyä toisen ihmisen tunteisiin. Fokus ei ole asiakkaan kanssa keskustellessa koskaan itsessä vaan toisessa, eikä keskusteluun tuoda mukaan omia kokemuksia. Sellainen tekisi toisen kokemuksen merkityksettömäksi.

Juokseminen on minulle keino purkaa ja työstää ajatuksia. Työpöydän ääressä aivot saattavat jumiutua, mutta juostessa ne lähtevät raksuttamaan. Joskus olen juossut 25 kilometriä ihan ajatuksissani. Avopuoliso on saattanut kotiin tultuani kysyä, oliko rankka lenkki. ”Jaa, en osaa sanoa”, olen vastannut. Sillä enhän minä oikeastaan juossut, vaan ajattelin.

Kuka?

Hilkka "Hissu" Kallio

Työpaikka: Lapin ensi- ja turvakodin kriisikeskuksen kriisityöntekijä
Kotoisin: Kemijärveltä
Harrastaa: Kuntosalia, jumppia, juoksemista ja koirien kanssa leikkimistä





Mikä Kriisikeskus?

Toimii Lapin ensi- ja turvakodin yhteydessä
Avoinna ma-pe klo 8-18
Tapaamiset ajanvarauksella numerosta 040 553 7508.
Akuutteja kriisiaikoja tarjolla satunnaisesti